Nuorten harrasteryhmän harjoitukset kesällä 2024

20.05.2024

Mikä voisi olla parempi tapa viettää kesäiltoja kuin kaverien kanssa futistreeneissä? Hiki virtaa ja nurmi tuoksuu, välillä palloa poimitaan verkon perukoilta ja toisinaan nokkospuskasta. Kaikilla on oltava mahdollisuus osallistua harjoituksiin ja pelata omalla tavallaan, vaikka ei haluaisi sitoutua moneen harjoituskertaan viikossa tai olisi mahdollisuutta maksaa kalliita kausimaksuja. 

Nuortenryhmässä harjoitellaan jalkapallon perustaitoja ja pelataan yhdessä. Emme kuitenkaan osallistu mihinkään sarjaan, joten nuorille ei tule paineita harjoittelusta eikä vanhemmille talkootöitä tai turnausreissuja. Ryhmä sopii heille, jotka ovat vasta aloittamassa pelaamista, ovat pelanneet tosissaan, mutta haluavat nyt vähentää jalkapalloon kuluvaa aikaa, tai haluavat ihan vain harrastuksen jossa voi tutustua muihin nuoriin. 

Harjoituksia on kaksi kertaa viikossa ja jokainen saa itse päättää, käykö kerran vai kaksi kertaa viikossa tai vaikka vieläkin harvemmin, mitään harjoituspakkoa ei ole. Varusteitakaan ei tarvita muita kuin ulkoliikuntaan sopivat vaatteet ja kengiksi lenkkarit tai nappikset. 


Harjoitukset ovat tänä kesänä seuraavasti:

Maanantaisin klo 19:30-20:30 Monitoimiviheriöllä (MTV2) ja 

Torstaisin klo 19:00-20:30 Aaltopuiston kentällä


Kesäkausi alkaa viikolla 23, ensimmäiset harjoitukset ovat siis maanantaina 3.6. Maksu on aina kahdelta kuukaudelta 50€, ensimmäinen jakso on kesä-heinäkuu ja toinen jakso on elo-syyskuu. Mukana voi olla yhden jakson ajan tai koko kesän. 

Ilmoittautua voi verkkokaupassa tai sähköpostitse raisa@grassrootsvsa.fi 

Tervetuloa pelaamaan! <3