Nassikkafutiksen koronaohjeistus marraskuulle

28.10.2020

Ensi viikolla pääsemme jälleen aloittamaan Nassikkafutiksen harjoitukset, superkivaa päästä taas Nassikoiden kanssa touhuamaan! <3 Jotta voimme tehdä harjoituksista kaikille turvallisen tilanteen, noudatetaan ainakin marraskuun ajan seuraavia ohjeita: 


-Mukaan tulee vain yksi aikuinen/lapsi. 


-Aikuiset käyttävät maskia alkaen siitä, kun astuvat ulko-ovesta sisään ja aina siihen asti, että ovat taas ulkona.


-Pidetään n. 2 metrin välit muihin aikuisiin. Lapsilta ei turvavälejä vaadita, he kuitenkin mennä viipottavat eivätkä jää seisoskelemaan vieretysten. 


Erityisesti riskipaikka on edelleen pukuhuoneet, koska niissä ei ole juurikaan tilaa riittäville väleille, joten kiinnitetään erityistä huomiota pukuhuonekäyttäytymiseen:


-Tullaan harjoituksiin ihan minimivaatetuksella, miettikää jo valmiiksi onko jotain, mitä voisi jättää kokonaan pois.


-Lapset voivat harjoitella pukemista ja riisumista kotona, nyt pitäisi tavoitteena olla vain ja ainoastaan selviytyä mahdollisimman nopeasti :D

 
-Hyödynnetään myös käytäviä.


-Palosaarella on yläkerrassa isompi pukkari, sinne ehdottomasti Hammashauen porukasta ne, jotka tietävät että riisumisessa tai pukemisessa kestää.


-Pukuhuoneisiin ei jäädä vaihtamaan kuulumisia, siihen on hyvää tilaa salin puolella.

Luonnollisesti oireisena tai karanteenissa EI voi tulla harjoituksiin. Jos tiedätte altistuneenne (esim. koronavilkun kautta, teille ilmoitetaan asiasta tai olette olleet altistumispaikassa, jotka löytyy täältä: https://www.vaasa.fi/asu-ja-ela/terveys-ja-hyvinvointi/tietoa-koronaviruksesta/koronaviruksen-altistumispaikat-vaasassa/ ), pysytelkää 10 päivää poissa. Altistuneen muu perhe on toki tervetullut harjoituksiin, jos ei altistuneella ilmene oireita.