Hyvänmielen jalkapalloa Vaasassa

Jalkapallo on laji, joka sopii kaikille ja missä tilanteessa tahansa. Se on loistava laji kuntoiluun, uusien kavereiden löytämiseen ja ajanviettoon raittiissa ulkoilmassa. Meillä jalkapallon tai pelaajien arvostus ei tule menestyksen kautta, vaan ihan kaikki ansaitsevat huolenpitoa, hyviä harjoituksia ja yksilöllistä ohjausta omista tarpeistaan lähtien. Ryhmiä meillä on pikkulapsille, nuorille ja aikuisille, sekä tietysti Nassikkafutis, jossa koko perhe saa harrastaa yhdessä. 

Grassroots VSA on arkityössä ahertajien liikuttaja, joka saa sinut unohtamaan, että sukat on märät, ja että oikeesti kunto loppui jo puoli tuntia sitten.

"Ihminen ei lopeta leikkimistä, kun hänestä tulee aikuinen. 

Ihmisestä tulee aikuinen, kun hän lopettaa leikkimisen."       

Mihin toimintamme perustuu?

 

Yleisliikunnalliset taidot ja jalkapallon lajitaidot

Ihminen saa nautintoa uuden oppimisesta ja haluaa jatkaa sellaisten asioiden tekemistä, joissa huomaa pystyvänsä kehittymään. Myös harrastefutiksessa ja pikkulasten toiminnassa on tärkeää, että pelaajat saavat osallistua ammattitaitoisiin harjoituksiin, joissa tuetaan heidän tasonsa mukaista oppimista ja joissa he huomaavat kehittyvänsä. 


Olen kouluttautunut jalkapallon puolella Palloliiton vanhassa koulutusjärjestelmässä D-tasolle asti. Lisäksi olen käynyt Nuoren Suomen Liikuntaleikkikoulun ohjaajakoulutuksen. Eniten oppia olen saanut kuitenkin käytännön toiminnassa yli 10 vuoden "urallani" seuratoiminnassa ohjatessani kaikenikäisten pelaajien ryhmiä. Jokainen ohjaamani harjoituskerta on huolella suunniteltu kyseisen ryhmän mukaan siten, että jokainen pelaaja saa kokea osaavansa jo jotain ja samalla oppivansa jotain uutta. 


Grassrootsin ryhmissä saa sellaisen urheilullisen pohjan, josta on mahdollisuus siirtyä esimerkiksi kilpajoukkueeseen jossain seurassa tai vaikka kokonaan toisen lajin pariin. Tai tietysti jatkaa meidän kanssa ihan niin pitkään kuin haluaa <3

Psyykkinen valmennus

Psyykkinen valmennus ei kuulu pelkästään huippu- tai kilpaurheiluun, vaan myös harrastepelaajilla on sille vähintään yhtä suuri tarve. Usein harrastepuolella on mukana pelaajia, joille liikunta on kokonaan uusi asia, tai se on vain jäänyt liian vähälle liian pitkän ajan. Uusi elämäntapa saattaa tuoda mukanaan uusia ongelmia, motivaation katoamista, stressiä, riittämättömyyden tai jopa syyllisyyden tunteita. Joukkuelajissa saattaa ongelmia ilmetä myös ryhmässä toimimisessa. Näitä tunteita ei tarvitse pelätä tai antaa niiden estää uutta liikunnallista elämää, vaan niitä voi työstää ja hakea niistä jopa uutta voimaa ja intoa harjoitteluun.


Olen opiskellut psyykkistä valmennusta Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa ja olen ehdottoman kiinnostunut myös siitä, mitä pelaajien päässä liikkuu ja miltä heidän sydämessään tuntuu. Harrastefutiksessa tärkeintä on löytää se rakkaus tekemiseen, niin, että treeneistä lähtiessä olisi aina vähän parempi ja kevyempi mieli kuin sinne tullessa.


Meillä on käytössämme myös suomalaisten psykologien kehittämä lasten mindfulness-ohjelma, jonka harjoituksia voimme käyttää osana lasten harjoituksia. Liikunnallisiin harrastuksiin on loistava yhdistää keskittymis- ja rentoutusharjoituksia, ylimääräisen energian purettuaan pystyy lapsi paremmin harjoittelemaan pysähtymistä. 

Tuoreimmat uutiset

Koko perheen Nassikkafutis pääsee juhlimaan pyöreitä, kun jo kymmenes kausi käynnistyy syksyllä 2024! Näiden vuosien aikana on satoja perheitä saanut hektiseen arkeensa viikoittaisen hetken yhdessä tekemistä, kokemista, oppimista ja kasvamista.

Mikä voisi olla parempi tapa viettää kesäiltoja kuin kaverien kanssa futistreeneissä? Hiki virtaa ja nurmi tuoksuu, välillä palloa poimitaan verkon perukoilta ja toisinaan nokkospuskasta. Kaikilla on oltava mahdollisuus osallistua harjoituksiin ja pelata omalla tavallaan, vaikka ei haluaisi sitoutua moneen harjoituskertaan viikossa tai olisi...


 

Huvittaisiko tulla mukaan?

Kaikkiin ryhmiimme voi tulla kokeilemaan ilman sitoutumispakkoa. Missään ryhmässä ei vaadita aiempaa kokemusta lajista tai loistavaa yleiskuntoa, sekä kunto että taidot kyllä kehittyvät ihan huomaamatta, kun vain annat niille mahdollisuuden ;)